Käynnistikö Huuhkajien menestys Suomessa uuden jalkapalloaikakauden?

jalkapallo vedonlyöntisivustot

 

Jalkapallon EM-kisojen kovat taistot on nyt käyty, ja jännittävä finaali nähtiin heinäkuun puolessavälissä, mutta mitä kisoista oikein jäi käteen? No ainakin se, että Suomen jalkapallo-osaamista ei enää kannata vähätellä ja, että Suomeen on saatu entistä enemmän futisfaneja!

 

Kisat eivät varmasti jättäneet ketään kylmäksi, vaikka koko tapahtumaa jouduttiinkin siirtämään vuodella eteenpäin – kiitos edelleen jatkuvan koronaviruksen. Euro 2020 oli täynnä jännitystä, tunteikkaita hetkiä, upeita maaleja ja mielenkiintoisia käänteitä. Voittajasuosikkeina olivat Portugali, Englanti, Ranska ja Belgia, mutta kaikkien yllätykseksi Italia taisteli tiensä voittoon ja EM-pokaali sai Roomasta uuden kotipaikkansa.

 

EM-kisoissa on tietysti päällimmäisenä kyse siitä, kuka vie mestaruuden, mutta kisojen aikana riittää myös muuta jännitettävää. Muun muassa monet vedonlyöntisivustot antavat mahdollisuuden veikata esimerkiksi parasta maalintekijää. No, tänä vuonna tulos ei varmasti yllättänyt monia, sillä maalikuninkuuden nappasi yllätys yllätys Cristiano Ronaldo.

 

 

Suomifutiksen historiaa

Huuhkajille vuoden 2021 EM-kisat olivat kaikkien aikojen ensimmäiset. Kahtena ensimmäisenä EM-karsintavuonna, 1960 ja 1964 Suomi ei lähtenyt leikkiin mukaan, mutta näiden jälkeen se on yrittänyt raivata tiensä kisoihin joka ikinen kerta. Vaikka kisoihin ei ole tullut pääsyä, on Suomi silti onnistunut jalkapallohistoriansa aikana kaatamaan suuriakin futismaita.

 

Suomen maajoukkueen ensivuosikymmeninä Suomi nappasi itselleen muutamia upeita voittoja, esimerkiksi vuoden 1912 Olympialaisista, jotka pidettiin Tukholmassa. Suomi sijoittui olympialaisissa neljänneksi.

 

Pian Suomen itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1923 Suomi nappasi unohtumattomia voittoja kukistamalla muun muassa Saksan maalein 2-1. Seuraavia suuria voittoja Suomi saavutti aina 1950-luvulle saakka, voittaen muun muassa Hollannin 4-1 ja silloisen erittäin arvostetun jalkapallomaan Jugoslavian luvuin 3-2.

 

Sen enempää suuria voittoja tai mitaleja ei suomifutiksessa ole juurikaan nähty, joten ei siis mikään ihme, että Euro 2020 -kisoihin pääsy oli sekä pelaajille että monille futisfaneille mieletön juttu – puhumattakaan siitä, kuinka vedonlyöntisivustot innostuivat asiasta. Samalla jalkapallohistoriaan kirjoitettiin monta uutta unohtumatonta tarinaa.

 

Huuhkajien menestys EM-kisoissa

Historiaa todellakin tehtiin, kun Suomi nappasi paikan Euro 2020 -kisoihin. Osallistumisyrityksiä ehti kertyä yhteensä 19 MM-kisoihin ja 13 EM-kisoihin, kunnes jättipotti viimein napsahti, kun Teemu Pukki johdatti Suomen vakuuttavasti voittoon!

 

EM-karsinnoissa Huuhkajat loistivat, ja tuloksellisesti myös itse EM-kisat sujuivat ihan hyvin. Huuhkajat nappasivat kolme pistettä, mikä oli enemmän kuin moni uskalsi edes toivoa. Jatkopaikkakaan ei ollut kaukana, sillä kun vertailuun laitettiin lohkokolmoset, jäi Suomi lopulta yhdellä maalilla pois neljännesvälieristä.

 

Vaikka jatkoon Huuhkajat eivät päässeetkään, vaikutti koko Euro 2020 -kisoihin pääseminen silti suuresti suomalaiseen jalkapallokulttuuriin. Huuhkajien ensimmäinen esiintyminen EM-kisassa laajensi kotimaamme jalkapalloperhettä ja yhdisti suomalaisia.

 

Päällimmäisenä monelle jäi varmasti mieleen, kuinka suomalaiset kannattajat kannustivat upeasti Tanskaa Parken-Stadionilla Kööpenhaminassa, kun Christian Eriksen sai sairauskohtauksen kesken pelin. Suomifaneille sateli tästä nöyriä kiitoksia ympäri maailman.

 

Muita mieleenpainuvia hetkiä olivat muun muassa Paulus Arajuuren ikionnelliset hymyt Maamme-laulujen aikana sekä Joel Pohjanpalon upea syöksypuskulla tehty voittomaali.

 

Myös kotikatsomoissa tunnelma oli tiivis. Suomessa EM-kisat tavoitti yhteensä 3,8 miljoonaa televisiokatsojaa. Jokainen Huuhkajien alkuottelu keräsi miljoonayleisön ja ennätysmäärä katsojia oli Belgia-ottelussa, jota seurasi yhteensä 1,4 miljoonaa katsojaa Ylen kanavalta. EM-kisat osoittavat joka kerta, että jalkapallo kokoaa ihmisiä yhteen ja näin kävi myös täällä meidän kotimaassamme.

 

 

Mitä EM-kisoista poiki Suomelle?

EM-kisojen myötä Suomella on nyt arvokisastatus, ja se on noussut Euroopan jalkapallokartalle. Pelaajien arvostus on noussut ja kansainvälinen urakaan ei ole enää mikään mahdottomuus. EM-kisoissa Huuhkajien ainoa Veikkausliigasta tuttu pelaaja oli O’Shaughnessy, mutta hänen tapaansa nyt myös muut Suomessa pelaavat huippupelaajat saattavat saada kiinnostusta ulkomailta.

 

Aiemmin Suomesta on lähdetty etenkin Ruotsiin, mutta myös Saksaan ja Englantiin on ollut liikennettä. Suomalaisia on myös lähtenyt hieman eksoottisempiin kohteisiin. Esimerkiksi Tim Väyrynen pelaa Moldovassa ja Joni Kauko Intiassa. Suomalaiset tunnetaan maailmalla luotettavina, varmoina ja aikataulusta kiinnipitävinä, jonka vuoksi suomalaisia pidetään hyvinä vaihtoehtoina.

 

Myös taloudellisesti EM-kisoihin pääsy teki suomifutikselle hyvää. Suomi nappasi itselleen lopulta Uefan palkintorahoja yhteensä 10,75 miljoonan euron edestä. Pelkästään kisoihin pääsemisestä Suomi sai 9,25 miljoonaa euroa, ja loppu 1,5 miljoonaa tuli Tanska-pelin voitosta.

 

Samoille rahallisille tuloksille Suomen kanssa ylsivät Venäjä, Slovakia ja Unkari. Turnauksen voittaja Italia puolestaan kuittasi itselleen 34 miljoonaa euroa.

 

Suomen potista kolmannes meni turnauksessa pelanneille pelaajille, ja loput Suomen Palloliitto jakoi valitsemallaan tavalla.

 

 

Vedonlyöntisivustot kävivät kuumina Euro 2020 aikana

Jalkapallo on suosittu vedonlyöntikohde sekä Suomessa että ympäri maailman, ja lähes poikkeuksetta kaikki vedonlyöntisivustot sen myös tarjoavat. Monelle kotimaiselle betsaajalle viikoittaisesta veikkauksesta on tullut jo perinne ja monesti myös ne, jotka eivät sen enempää ole futiksesta kiinnostuneita, innostuvat myös veikkaamaan suurten turnausten aikana. EM-kisat ja etenkin Huuhkajien mukanaolo oli monille vedonlyönnin tarjoajille erinomainen tilaisuus houkutella uusia asiakkaita.

 

Jalkapallon suosioon vaikuttaa etenkin se, että lajia pelataan ympäri maailman. Jokaisella maalla on oma liigansa, joissa on lisäksi vielä eri tasoja. Lisäksi jalkapalloa on suhteellisen helppo veikata, ja se tarjoaa myös monia eri vetokohteita. Jos kyseessä on esimerkiksi MM- tai EM-kisat, tarjoavat monet vedonlyöntisivustot tietysti mahdollisuuden veikata koko turnauksen voittajaa. Tätä kutsutaan voittajavedoksi. Lisäksi voit lyödä vetoa myös esimerkiksi maalien määrästä, tasapelistä sekä kisojen maalikuninkaasta.

 

Monet vedonlyöntisivustot mahdollistavat betsaamisen sekä ennakkoon että livenä. Vedonlyöntikertoimet viittaavat yksinkertaisesti siihen, kuinka paljon kyseisen joukkueen voittoon uskotaan. Euro 2020 -voittajaehdokkaiden eli mm. Portugalin, Englannin, Ranskan ja Belgian kertoimet olivat suhteellisen matalia. Sen sijaan joukkueilla, joiden EM-voittotodennäköisyyttä pidettiin matalana, oli kaikista suurimmat kertoimet. Jos esimerkiksi Huuhkajat olisi napannut voittopokaalin itselleen, olisivat vedossa onnistuneet napanneet itselleen jopa yli 700-kertaiset voitot.